Oikean elämän kertausta: Minulla on kolme neitokakadua, Samara, Iines ja Möykky. Tobias kuoli noin 1,5 kuukautta sitten.

Unessa minulla oli kolme neitokakadua: Iines, Möykky ja Tobias. Ne saivat olla vapaana meidän pihassa. (Tai no ei se ollut edes oikeasti meidän piha tai talo.) Iines ja Möykky osasivat olla pihassa, ja Tobias oli niin laumasielu, ettei se lähtenyt minnekään ilman kavereitaan. Niinpä pelkästään Iinestä ja Möykkyä käskemällä pystyi hallitsemaan myös Tobiaksen liikkeitä. Päästin linnut pihalle, mutta unohdin ne sinne! Onneksi olivat vasta jossain tontin rajalla menossa, ja käskin niitä palaamaan kotipihalle. Kiltisti tottelivat. Pyysin ne sisälle, ja sinnehän ne menivätkin. Sisällä sokkeloisessa isossa talossa Tobias kuitenkin vahingossa erkani porukasta ja niinpä piti pyytää Iinestä siihen lähelle, jotta Tobias olisi taas kartalla. Siinä sitten paimensin linnut omaan huoneeseensa.