Oli pitkä uni, josta ehdin valitettavasti jo unohtaa puolet...

Jossain vaiheessa lähdin Jaanan ja Miljan (kavereita) kanssa käymään jossain mahtavassa hylätyssä talossa. Jossain vaiheessa Samikin (veli) ilmestyi sinne, ja me vaan tutkittiin yhtä huonetta siellä, joku keittiö se taisi olla. Siellä oli kamalasti kaikkea jännää tavaraa, ja koska se oli tunnetusti autiotalo, "dyykattiin" siellä ja sulloin taskuihin kaikkea jännää mitä löytyi. Jossain vaiheessa jatkettiin matkaa siellä talossa, ja se talo paljastuikin asutuksi, ja se oli aivan sairaan iso! Siis tyyliin jonkun koulun kokoinen. Se omistaja, eli joku papparainen kierteli siellä meidän kanssa, tosin mikään huone ei ollut mitenkään näyttävästi sisustettu, vaan sama sohva-pyötä-tuolit teema toistui joka huoneessa samanlaisena. Tässä ensimmäinen osa unesta.

Toisessa osassa olin jossain koulussa vierailemassa, ja sain tietää että psykologian opettaja oli oikeasti vampyyri ja sillä oli joku juoni saada oppilaista itselleen ruokaa. Jostain kumman syystä vain minä tiesin sen, mutten ollut huolissani omasta hengestäni koska tiesin samalla myös sen ettei se opettaja minua söisi. Menin sitten käymään syömässä siinä oudossa koulussa ja lastasin lautaselle maistiaisia niistä kymmenistä ruoista joita siellä oli esillä. Kerroin edessäni kulkevalle pojalle siitä opettajan juonesta (se aloitti "juttelun" aukomalla päätään jostain), mutta kerroin sen niin kettuuntuneena ja sarkastiseen sävyyn ettei se varmastikaan uskonut sanaakaan. Matelin sitten pöytään, ja kuuntelin musiikkia, kun yhtäkkiä joku pieni oppilas alkoi tanssimaan keskellä ruokalaa. Siinä se. Se lapsi olisi sen opettajan uhri, koska se opettaja oli kertonut, että ensin hypnotisoisi uhrin tanssimaan ruokalassa.

Olipas jännää. Oli tuossa joku uni 1½ mutten muista siitä (juurikaan) mitään niin en kertonut siitä. Mietin, että jos unessa kuulee jotain "outoa" musiikkia ja näkee randomeja ihmisiä, niin onko se musiikki jotain oikeaa musiikkia jonka on kuullut jossain ja se on muistissa vaan alitajunnassa, ja sama ihmisten kanssa: onko ne jotain random vastaantulijoita joita ei enää tietoisesti muista, vai jotain mielen omaa kehitelmää...