Unessa taisin suunnitella omaa huvipuistoa. Se oli kai aluksi eläinpuisto, mutta jotta sinne saisi mahdollisimman paljon kävijöitä, päätin lisätä huvipuistonkin. Kävin läheisessä pienessä huvipuistossa katsomassa ideoita. Siellä oli omituinen pelihalli. Siellä seinästä törrötti, ikäänkuin metsästysmuistoina, robottihevosten päitä, jotka oli köpöisen näköisesti päällystetty kangassuikaleilla. Näitä hevosia (tai siis niitä päitä) sai sitten hoitaa ja "ruokkia" yms. Siellä oli myös joku robottiukkeli, jonka kanssa pystyi myös vaikuttamaan. Se ei osannut puhua kuin muutaman sanan, eikä sillä ollut tekoälyä tai mitään. Se toisteli vain muutamaa liikettä. Halutessaan sitä sai ruokkia, silittää tai kiusata, ja robotti reagoi äänellen ja liikkuen sopivalla tavalla. Sitä sai myös lyödä ja hakata joten se oli erityisen suosittu nuorten poikien keskuudessa...

Jossain välissä olin jossain kerrostalorakennuksessa. Olin päätynyt sinne kai jonkun luokkakokouksen kautta, ja iso osa tyypeistä puhui enkkua tai ruotsia. (Ja ruotsiin meikän ymmärrys ja osaaminen on tällä hetkellä käytännössä nolla.) Jossain välissä sinne hyökkäsi ikkunoiden läpi jotain mustiin pukeutuneita sotilaita! Ne puhuivat jotain ruotsiakin kummempaa kieltä keskenään. Meidän sidottiin tuoleihin, ja päihimme asennettiin jotkut kai pommit tai kuuntelulaitteet tai vastaavat. Tunnelma ei ollut niin ahdistava kuin voisi kuvitella, lähinnä olin hämilläni sillä en tajunnut mistään mitään. Meidät pakotettiin sanomaan tällä ihme kielellä jokin lause nauhureihin. Ilmeisesti se oli muka joku todiste, että jos kuolisimme, se oli itsemurha eikä meitä tapettu. Varmasti sainkin sanottua asiani sillä kielellä hyvin sujuvasti ja uskottavasti. :P

Pääsimme kuitenkin karkuun. Menimme kaveriporukalla Katan luokse. Kaikki olivat reissussa rähjääntyneitä. Kata oli hyvin epäluuloinen eikä meinannut päästää minua sisälle koska hiukseni olivat kasvaneet eikä hän meinannut tunnistaa minua. Oven eteen hän oli sisältä päin pinonnut huonekaluja, vaatteita ja pehmoleluja, että siitä ei tultaisi läpi pakolla, vaan oven sai ainoastaan auki sisäpuolelta. Kokoonnuimme telkkarin äärelle. Unimaailmassa näytettiin aina sodan tai muun katastrofin koetellessa telkkarista joko Pocahontas tai Leijonakuningas, muulloin niitä ei näytetty. Ilmeisesti ne tarjosivat lohtua kurjassa tilanteessa. Me saimme pienen väittelyn aikaiseksi, kumman katsoisimme, sillä ne tulivat eri kanavilta yhtä aikaa.