Eilen unessa armoton ja pitkä fantasiapeliseikkailuuni! Harmi vaan että yksityiskohdat haihtuivat jo päästä, vaan jäi mieleen jotakin. Tuli mieleen siis semmoinen joku peli, jossa piti päästä tilanteesta toiseen joko pakenemalla vastustajia tai taistelemalla niitä vastaan tai vaan selvitä hengissä haastavassa maastossa. Ensimmäisessä kohdassa, minkä muistan olin pelaajakaverin kanssa jossain varastoalueella, jossa oli pihalla paljon laatikoita ja kontteja. Oli kai syksy, lunta ei ollut mutta ruohikko oli ruskeaa ja kuivaa, oli pilvistä muttei satanut, oli niin lämmintä että pärjäsi housuissa ja t-paidassa. Ja ah, minä en ollut minä, vaan joku pelissä seikkaileva muskelimies! :D

Ensimmäisenä tehtävänä siis paeta vihollista karkuun varastoalueella, hyppimällä ketterästi (tai vähintään ketterämmin kuin vastustaja)  puulaatikoiden päälle ja sieltä rakennusten kattoja pitkin karkuteille. Toisessa osassa olin ehkä jo oma itseni, ja tehtävänä oli hakea joku esine jonkun vesidinosauruksen tms. otuksen läheltä. Se oli kärttyinen, mutta samalla väsynyt ja hyvin kömpelö maalla. Kuitenkaan sitä ei päässyt lähestymään, ja sen tehtävän ideana olikin aiheuttaa kivivyöry läheiseltä vuorelta otuksen päälle, niin että se kuolisi ja esineen (joka ei ilmeisesti ollut kovin herkästi särkyvä) pääsi noutamaan turvallisesti. Kuitenkin itse piti ehtiä kivivyöryä karkuun. Vaihtoehtoina lähellä oleva ja helppopääsyinen, todella iso, vankka, ontto puunrunko, mutta sitä asuttivat paviaanimuurahaiset, joten kivivyöryn ajan pitäisi taistella niitä vastaan, tai sitten kiivetä isoon puuhun kiviä "karkuun" mutta siinä oli haasteena se, että tarpeeksi ylös ei välttämättä ehtisi ellei olisi tosi nopsa. Kivivyöry kuitenkin viivästyi, ja kävin ensin siellä puunrungon sisällä, mutta totesin paviaanimuurahaisia vastaan taistelun liian vaivalloiseksi ja sen jälkeen jopa ehdin sinne puuhun, jonne myös osa paviaaneista pakeni. Puussa niitä vastaan ei tarvinut puolustautua, koska se ei ollut niiden omaa reviiriä eivätkä ne siten olleet sen alueella hyökkääviä.

Seuraavassa osassa unta olin jo ihan oma itseni ja pelitunnelma alkoi jo haihtua. Yritin vain päästä kotiin ja hyppäsin bussiin. Kuitenkin pian huomasin, että bussi oli menossa ihan väärään paikkaan. Hyppäsin pois, etten eksyisi enempää, ja olin lähdössä kävelemään bussipysäkiltä kotiin, kunnes joku kaverini tuli siihen pienellä junalla, ja pyysi tulemaan mukaansa. Juna oli joku pieni kaupunki-/turisti-/nähtävyyskierrosjuna, joten sen huippunopeus normaalisti oli noin 30km/h. Sillä mentiin kaverin kanssa jonnekin tarhalle, ja jälleen peli alkoi: minun piti noutaa jokin maaginen kivi jostain kaukaa. Sain junan käyttööni ja ihmeen kaupalla sain sen kulkemaan jopa 120km/h mittarin mukaan! Kivi oli äkkiä haettu ja pian olin jo takaisin tarhalla missä lapset katsoivat ihmeissään.