Olen taas laiminlyönyt kirjoittelemista, nyyh. Yritän tehdä parannuksen.

Viimeöinen uni oli todella jännä! Minulla oli alussa siinä jotkut synttärit tai tuparit kai, jossain oudossa talossa jossa en ole koskaan käynyt. Olin kutsunut vain läheisimpiä kavereita. Jotenkin vahingossa myös eräs kaverini oli kutsunut omat kaverinsa, joita minä en tuntenut lainkaan. He olivat taideopiskelijoita, jotka oli tunnettu siitä että he löysivät taidetta kaikkialta ja puhuivat vain taiteesta ja sellaiseen sävyyn että normaalin ihmisen oli hyvin hankala keskustella heidän kanssaan. Heitä kutsuttiin "valkoisiksi", sillä heidän ihonsa oli hyvin kalpea, lisäksi heidän silmänsä olivat hyvin elottomat, haaleansiniset, -punaiset tai jopa valkoiset. He vaikuttivat suorastaan elävän omassa maailmassaan.

Huomasin valkoisten tulevan kohti mökkiäni (se oli siis pieni talo, joku mökki) ja minä yritin laittaa ovea kiinni että he eivät pääsisi sisälle. Ovi ei kuitenkaan mennyt lukkoon vaikka kuinka yritin vääntää avaimella (joka oli siis sisäpuolellakin tarpeellinen vanhanmalliseen oveen). Valkoiset pääsivät sisälle hyödyntämään herkkutarjoilua jota ei oltu suunniteltu riittävän näin suurelle poppoolle. Koko juhlien tunnelma latistui valkoisten saapumisen myötä, en ollut kovinkaan tyytyväinen yllättäen.

Jossain välissä paikalle oli saapunut kummitätini, joka oli unessa poliisi. Hänellä oli ovela juoni, miten hän kerta toisensa jälkeen sai kiinni kokaiinia myyviä/käyttäviä ihmisiä. Myöskin näitä narkomaaneja oli saapunut juhliini, joiden väki oli levinnyt myös pihapiiriin eikä vain sisälle. Kummitätini sai huumetyypit kiinni, mutta hänellä ei ollut resursseja alkaa raahaamaan 3-4 henkilöä yksin poliisiasemalle. Niinpä hän käytti apunaan koiria. Ilmeisesti tämä ei enää ollutkaan minun mökkini, tai jos oli, siellä oli edellisen asukkaan koira, oikeasti tuttuni koira, suomenlapinkoira Sulo. Sulo oli laumanjohtaja, johon kuului kai kolme tai neljä koiraa. Paimenkoirina ne paimensivat huumetyyppejä sujuvasti paksussakin kinoksessa ja paimensivat ne kai ihan sujuvasti poliisiasemalle säilöön. :D

Menin itse sisälle takaisin, tällä kertaa päädyin kai entiselle yläasteelleni. Katsoin telkkaria ja söin karkkia ja nukahdin. Kun heräsin, olin näytelmässä näyttelijänä! Olin hieman kauhuissani, sillä pelkäsin etten osaisi vuorosanojani! Tavallaan tiesin ne, mutten tunnistanut kohtausta. Luulin nukkuneeni sen ohi! Mutta oikeasti hahmoni piti olla unessa hieman kauemmin, ja pian tunnistinkin kohtauksen, jossa minä, joku samanikäinen kaverini ja mies, joka oli joku Lucius Malfoyn ja Kalkaroksen yhdistymä. Hän ei ollut läpimätä ja paha, vaan ennemminkin hieman ahdistava.

Pian näytelmä jotenkin päättyi, ja minä olin iso aarnikotka! (Kuva lopussa!) Olin yhä siellä koululla, ja minun laumaani kuului muutama muu pienempi aarnikotka, joiden värityksiä en kyllä muista ollenkaan. Muuten koululla kävivät ihmisoppilaat ihan normaalisti, minä vain satuin asumaan ruokalan aulassa ja laumatoverini myös. Olimme tavallaan koulun maskotteja, vaikka kukaan ei minua omistanutkaan enkä alistunut esim. rapsutettavaksi. Molemminpuolinen kunnioitus oli ilmassa.

Olimme menossa jonnekin koulunaloitusseremoniaan viereisen ala-asteen pihalle. Tapoihin kuului viedä lehdistötoimittajalle mukanaan takki. Olin hieman jäynäävällä tuulella, ja otin mukaani takin, joka oli vaaleanpunaruudullinen ja sisältä sininen, vaikka tiesin että toimittaja oli miespuolinen. Heitin takin nokallani selkääni ja lähdin arvokkaan hitaasti löntystämään pihaa kohti, laumani seuratessa ja ihmisten kiertäessä minut kunniottavaksi vaikka välillä ihmismassaa oli tungokseksi asti.

Kun jokainen löysi istumapaikkansa, annoin takin toimittajalle. Toimittaja oli niin pieni, joku vaahtosammuttimen kokoinen, joten tuomani takki oli hänelle täysin sopiva. Hän kyllä vähän karsasti sen väriä, mutta silti osoitti kunnioitusta ja otti takin mukaansa. Rehtorin pitäessä puhettaan alkoi yleisössä tapahtua kummia. Minulla oli mukanani joitain esineitä, jotka auttaisivat vääriin käsiin joutuessaan murtautumaan jonnekin holviin tai kassakaappiin jossa säilytettiin jotain ilmeisen arvokasta, niin rahallisesti kuin henkisestikin. Epäilykseni heräsivät, kun joku pieni kalastajamies tuli heilumaan yleisön sekaan onki kädessään, ongenkoukku vapaasti heiluen. Hän ei ottanut poistumispyyntöjä kuuleviin korviinsa, hymyili vain idioottimaisesti. Päätin puuttua asiaan, ja katkaisin nokallani siiman jotta koukku irtoaisi eikä vahingossa hutkisi jotain silmään. Silloin huomasin, että koukku oli ihan tylppä.

Epäilykseni heräsivät, ja tarkastin kantamukseni. Huomasin että minulta puuttui ne kriittiset pari esinettä, joiden avulla holviin pääsisi murtautumaan! En ymmärtänyt, miten se oli mahdollista, osa esineistä oli ollut laukussani, keltaisen kindermuna-jutun sisällä, ja se muna oli silti laukussani, sisältö vain puuttui! Olin tolaltani, sillä joku oli suorittanut mahdottoman tehtävän ja varastanut jotain niin taidokkaasti. Hän oli varastanut toisenkin esineen, pienen metalliläpyskän, kuin kolikon jossa on pieni reikä, joka oli kuin salasana holviin. Yritin lohduttautua, että olihan holvia yhä vartioimassa valvontakamerat, kunnes laumanjäsenistäni pari tuli kertomaan, että kameran johdot löytyivät katkaistuina! Sitten herätyskello soi!