En muista unta yllättäen kokonaan... Jossain kohtaa olin suuressa hallissa, joka oli "sisustettu" luonnonmukaisesti: siellä kasvoi metsää, ruohoa jne. Ainakin siellä oli niittyosio sekä mäntymetsää. Paljon erilaisia eläimiä, myös My Little Ponyja ja jotain Pokemoneja. :D En ollut oma itseni, vaan välillä eri eläimiä... Aluksi olin serkkunin Jeninin kanssa mustapantterin poikasia. Emomme ei tunnistanut meitä, koska haisimme ihmisille. Emo kohteli meitä kovin kovakouraisesti, ja taistelimme aluksi vastaan. Tajusin kuitenkin, että se yrittää vähän kyllä samalla raapien ja näykkien pestä meistä ihmisen hajua pois. Pesu olisi nopeammin ohi jos lopettaisimme sätkimisen, joten heittäydyimme ihan veteliksi ja pian emo saikin pesun hoidettua. Ainakin sen aikaa, kun olin eläin, näin itseni siinä metrin päässä, kuin tarkkailisin itseäni vähän kauempaa erillisillä silmillä. Ihme kyllä, tällä kertaa en ollut ihminen, kuten yleensä jos olen joku muu kuin oma itseni, näen itseni ihmisenä mutta tiedän että muut näkevät minut milloin minäkin. Nyt näin itseni (siinä metrin päässä) sinä eläimenä mikä satuinkaan olemaan, whii!

Jotenkin minulle tuli kinaa hallissa asustavien, inhimillisten ja puhuvien eläinten kanssa. Ne eläimet kun eivät ihan kamalasti ihmisistä tykänneet, ja haistoivat tai jotenkin vaistosivat että olen oikeasti ihminen... Niinpä ne pistivät minus testiin: jos saisin saalistettua jonkin eläimen, ne hyväksyisivät minut joukkoonsa. Tämä saalistus todistaisi minut eläimeksi kuulemma koska: jos en saisi mitään kiinni, muut huomaisivat että en ole selvästikään harjoitellut yhtään, ja kömpelyys on ihmiselle ominaista, muttei saalistavalle eläimelle. Lisäksi minun pitäisi tappaa saaliini, johon kykenee silmääkään räpäyttämättä vain aito saalistaja, eikä teolliseen ruokaan tottunut ihminen.

Tässä välissä olin muuttunut haukaksi, joka muistutti ulkonäöltään koiras varpushaukkaa, mutta oli noin korpin kokoinen. Halliin oli tullut jo talvi ja lunta oli runsaasti. Lentelin ympäriinsä, laskeutuen välillä lumisille männynoksille tarkkailemaan tilannetta. Hallin luonto erosi oikeasta luonnosta: ihmisen ruokinnan ja ylläpidon ansiosta hallissa pystyi selviämään paljon enemmän eläimiä kuin luonnossa sen kokoisella alueella. Niinpä kaikenmaailman eläimiä, lähinnä suomalaisia, mm. pikkulintuja, varislintuja, pienjyrsijöitä, jäniseläimiä ja muita vastaavia vipelsi ohi tuon tuostakin. Huomasi etteivät ihan kamalasti lihansyöjistä, eli minusta, pitäneet. Ne osasivat puhua joten kuulin kaikenmaailman solvauksia minua kohtaan. Haukan saalistuskeino on yllätyshyökkäys, joten jos minut oltiin jo huomattu puussa kököttämässä, uskalsivat saaliseläimet tulla aika lähellekin haukkumaan itsevarmoina.

En oikeasti halunnut saalistaa itselleni mitään, mutta se oli tehtävä jotta muut eläimet hyväksyisivät minut. Tai 'muut eläimet' olivat ilmeisesti nyt niitä isompia jotka hallitsivat paikkaa: ketut, ilvekset, ahmat, pöllöt, kotkat ja muut haukat, ja luontoon kuulumattomina myös hallissa asuvat kissat ja koirat. Pohdin, miten pääsisin niiden joukkoon hyväksytyksi jäseneksi. Saalistajan osa oli aina aiheuttaa halveksuntaa ja myös pelkoa alemman tason eläimissä, eli saaliseläimissä, joten nämä isommat eläimet olivat ainoa mahdollisuuteni kuulua johonkin ryhmään.

Sitten keksin sen, miten pääsisin ryhmään ilman että minun pitäisi tappaa ketään. Luonto ei ole reilua, saaliseläin saattaa kuolla matkalla hakemaan ruokaa, tai saalistaja saattaa jäädä jumiin oksanhaaraan, mutta luonnossa kukaan ei huijaa tahallaan! Ihminen taas kykenee tuollaiseen. Niinpä aloin suunnitella... Löysin luonnollisista syistä vasta kuolleen kissan, varmaankin kylmyyteen ja nälkään kuollut (vaikka ihmisten piti muka huolehtia hallin asukeista?). Ajattelin toteuttaa vanhan "korttitempun", jossa taituri saa heitettyä tikarilla putoavan korttipakan korttiin: kortti on jo aluksi lävistettynä tikariin, mutta kaikki tapahtuu niin nopeasti ja arvaamatta, että näyttää kuin tikari todella lävistäisi yhden pakan korteista ja lopuksi jääden törröttäen seinään. Pidin huolen, että kukaan ei nähnyt minua liian hyvin ainakaan aluksi. Otin kissan kynsiini mahdollisimman pieneksi keräksi, ja lähdin lentoon. Jossain välissä syöksyin vain maata kohti, ponnistin uudelleen lumet pölisten ja vapautin kissan kerältä niin että roikotin sitä yhä kynsissäni. Huutelin voitonriemuisena, ja huutoni kutsumina saapuivat Saalistajat paikalle. He olivat enintään ehtineet nähdä minut pölähtämässä lumihankeen ja nousemassa kissa kourissani. Suunnitelmani oli menestys! He kaikki aidosti uskoivat että olin napannut kevyessä lumihangessa kuopassa piilotelleen kissan. Ja näin pääsin hyväksytyksi joukkoon eläimeksi. :D

Seuraavat osat eivät valitettavasti liitykään eläinseikkailuihin, vaikka niitä olisi ollut mukava jatkaa. Menin äitini kanssa johonkin kauppaan, ja sieltä äitini näytti minulle innossaan papukaija-pinssin (kuvassa). Se oli oikeasti aika ruma, semmoinen vanhan näköinen ja aika iso. Minulla oli jo sellainen, tosin eri värinen, mutta koska äitini oli niin innoissaan siitä että oli minulle semmoisen löytänyt, annoin hänen ostaa sen minulle. Laitoin pinssin kaupassa olon ajaksi taskuuni, mutta jotenkin unohdin sen sinne myös kun poistuimme. Olin jo aika paniikissa, koska olin varastanut sen! Kauppa oli vähän omituinen, sillä maksamisen jälkeen kaupan aulassa oli vielä kuittitarkastus: siellä oleva asiakaspalvelija tarkasti kuitin ja tavaramme, juuri sen takia ettei kukaan varastaisi mitään. Olin ihan paineessa... Tyyppi kyllä huomasi, että mukanani oli pinssi, jota ei näkynyt kuitissa, mutta kuittasi sen vain hämmentyneellä katseella. Ikäänkuin hän olisi halunnut mainita asiasta, mutta ei silti kehdannut, sillä pinssi vaikutti niin "minulta" että se oli varmaan ollut mukanani jo silloin kun menin kauppaan. HUH.

Sitten en enää ollutkaan äitini kanssa, vaan olin yläasteella menossa biologian tunnille. Eräs tuttuni oli sairaana, ja juuri silloin minulle syntyi palava halu mistä aiheesta hän oli tehnyt ammattikoulun lopputyönsä. Juuri tämä biologianopettaja oli avustanut häntä siinä, joten aloin kysymään aihetta opettajalta. Tajusin kuitenkin kesken lauseen, että ehkä on kohteliaampaa kysyä suoraan tältä tutulta, ennemmin kuin puhua siitä hänen "selkänsä takana." Biologiassa meillä oli aiheena lehmä, ja luokassa olikin iso, ruskea lehmä, ja sen mustavalkoinen vasikka.