Viime yönä unessa kierteli kylällä susilauma. Ne eivät välittäneet ihmisistä, mutta niitä kunnioitettiin, hieman pelättiin ja niitä ei kuitenkaan oltu ampumassa tai siirtämässä pois. Jossain vaiheessa susilaumaan liittyi mustavalkoinen, sekarotuinen nuori koira, joka oli hieman susia pienempi. Lauman kulkiessa ohi sudet vähät välittivät ihmisistä, mutta tämä koira aina tuli tervehtimään innokkaana, ja täten koko lauma seurasi sitä suojelevaisena. Tämän takia susilaumaa haluttiin vältellä entistä enemmän, koska ihmisystävällinen koira tuli aina luokse kutsumattakin iloisena, ja sudet seurasivat koska halusivat olla nuorimman laumanjäsenen turvana, jos ihmiset olisivatkin vaaraksi koiralle. Jossain vaiheessa sudet eivät olleetkaan enää susia, vaan joitain raptoreiden tapaisia dinosauruksia, oransseja joissa oli tummempia raitoja. Johtajanaaras oli loukkaantunut, makasi maassa verissäpäin, ja se piti viedä eläinlääkärille. Onneksi muu lauma sieti ihmistä nyt, koska tiesi että me autettaisi johtajaa eikä tehtäisi sille mitään pahaa.