Olin menossa junalla Ylivieskaan Oulusta, ja huomasin että kelloni oli jätättänyt. Junan lähtemisaika piti olla 9 yli, ja kello oli jo 11 yli (tuntia en muista). Menin laiturille, josko juna säkällä olisi vielä siinä. 13 yli näin junan tulevan, se oli myöhässä joten ehtisin siihen sittenkin! Juna kuitenkin törkeästi ajoi vain aseman ohi, jättäen minut sinne.

 

Pääsin kuitenkin jotenkin Ylivieskaan serkkuni luokse, mutta siitä en muista paljoa sen enempää. Jouduin kouluun, ehkä yläasteelle vaikka se olikin entisen ala-asteeni tiloissa. Siellä tehtäväni oli tehdä nettisivut tai blogi tai simuloida elämää Sims-pelillä. Siis ei yhtä noista, vaan jotenkin nuo kaikki mutten muista miten sen tein. Haaveilin koirasta, joten sisällytin elämä-simulaatioon koiran. Haluaisin sekarotuisen koiran, mutta valitsin tricolour-collien, koska rotukoirasta olisi helpompi löytää kuvia, ja voisi käyttää eri yksilöiden kuvia kuvaamaan samaa koiraa (sitä minun mielikuvituskoiraa).

 

Luokan ovelle tuli joku tyyppi, jolta pystyi adoptoimaan koiria. Luokkakaverini oli häneltä onnistuneesti adoptoinut koiran, ja kun se nainen minullekin niin tyrkytti koiraa, päätin suostua. Hän sanoi, että adoptoitavan nimi oli Lulu, ja minä siihen intona, että Lulu olisi juuri se nimi koiralle mitä olen aina ajatellut! (Ei siis oikeassa elämässä, vaan unessa.) Hän innostui ja kysyi minkä rotuinen olisi unelmakoirani, vastasin totuudenmukaisesti, että shetlanninlammaskoiran ja welsh corgi pembroken sekapentu. Minä jo innostuneena ajattelin, että kun nimikin täsmäsi, miksei rotukin! Nainen vastasi, että "No, paimenrotuinen se ainakin on..." (sheltti ja corgi on kai molemmat alunperin paimenkoiria). Minä intouduin että se olisi edes jotain sheltin tai corgin sukua... Torvet soiden minulle esiteltiin adoptoimani olento. 8-10- vuotias tyttö nimeltä Lulu. OMG, olin tietämättäni adoptoinut lapsen! Lapselle oli ollut hankala löytää kotia, ja niinpä minua juhlistettiin kun tarjosin sille kodin. Lastenkodin ylläpitäjät olivat suomalais-amerikkalainen pariskunta, jonka mies-osapuoli oli Rillit Huurussa-sarjan Sheldon Cooperin isoveli (jota ei sarjassa ole edes näytetty). Halasin naista ja menin halaamaan miestä, joka kertoi englanniksi olevansa niin pitkä, ettei voi halata normaaleja ihmisiä. Niinpä hän vain taputti minua päälaelle. :P "Onneksi voit tarjota tälle lapselle hyvän kodin.", hän sanoi. Vaikka mistä ihmeestä se mitään tiesi, luovutus tapahtui koulussa ja minä luulin adoptoivani koiran...

 

Ilman sen kummempia paperitöitä tai yhtään mitään muutakaan lapsi sitten tuli mukaani sinne tunnille mikä oli käynnissä. Onneksi Lulu oli rauhallinen ja ihan kiva tyttö, eikä ainakaan vaikuttanut miltään ongelmalapselta. Laitoin viereiselle koneelle Lulullekin Simsin pyörimään ja opastin hänet alkuun pelaamaan. Ja sitten soikin herätyskello...