Unessa vietin normaalia arjen vapaa-aikaa. Eli olin mesessä. :D (Köh, mitään sen fiksumpaa harvoin teen oikeastikaan... :P) Mesettelin siinä nettikaverini kanssa. Jossain välissä se alkaa suoltamaan ihan ihmeellistä tekstiä, kuinka se pelkää ylimaallisen paljon kaikkia ötököitä, mm. kirppuja, täitä, satiaisia jne. Sen kone/mese meni kai rikki, sillä odottelin vastausta vahingossa huomaamattani jonkun 12 tuntia! Jossain välissä huomasin ajan kuluneen. Tämä olisi viimeisiä aikoja jolloin ehtisimme mesessä jutella, sillä hänellä tuli siirto yövuoroon. Niinpä en jaksanut hitaasti mesettää vaan menin tapaamaan tätä henkilöä. Typerää siinä oli se, että hän oli mesettämässä jossain internetkahvilassa, ja minä olin oman läppärini kanssa kököttänyt koko ajan kyseisen kahvilan ulkopuolella. :B

Menin sinne ylituttavallista roolia esittäen, sillä ei me olla oikeastikaan koskaan nähty IRL. Hän oli ihan hämmentynyt ja jäätyi kun pölähdin sinne noin vaan. Onneksi jäätävää tunnelmaa pehmittivät nettituttuni kaverit ja veljeni Sami, jotka olivat ilmeisesti hyvää pataa keskenään ja ottivat meitä mukaan keskusteluun. Sami kertoi hienoja jäyniä (joissa ei oikeasti nyt ajateltuna ole hiukkaakaan järkeä), mm. pilasta nimeltä Haukitölkki. Siinä tarjotaan jollekin juomatölkkiä, ja kun toinen on ottamassa hörppyä, jotenkin tämä jäynääjä tunkee kätensä tölkin pohjasta läpi ja ottaa kynsillään kiinni juojan kielestä. (???) Tämä siis demonstroi haukea, joka terävillä hampaillaan tarttuu ongessa olevaan matoon. Jooooooo.....

Jossain vaiheessa menin ulos kadulle leikittämään jonkun koiraa. Se oli kaiketi jonkun paikallaolevan koira, ja muistutti ulkonäöltään pientä ja ei kovin pörröistä suomenlapinkoiraa. Se oli kokonaan musta, ja kärtti minulta kovia juustokeksin palasia. Annoin niitä sille, ja se ihana koira suostui temppuilemaan mitä hienoimpia temppuja niiden keksinpalasten eteen. :3

Viimeisimpänä unessa oli ihan eri meininki.Olin isäni kanssa vankina jossain, tosin meillä oli siellä kaikki hyvin. Kuitenkin vangittuna oleminen otti aivoon, eikä meillä ollut siellä ketään muita seurana, joten me päätettiin paeta. Tässä vaiheessa uni sai kovinkin Rio-elokuvamaisen meiningin, minä olin Jewel, iskä Blue ja meidät vanginnut pahis oli Nigel-kakadu. Nigel salli meidän välillä käydä pihalla hänen valvovan silmänsä alla. Ilmeisesti luuli meidän olevan jo niin alistuneita kohtaloomme ettemme koettaisi karata.

Tässä vaiheessa uni muuttui elokuvamaisesta hyvin pelimäiseksi: minä olin pääpelajaa, ja minun tuli odottaa että Nigel katsoisi muualle, ja silloin voisin pinkaista karkuun. Pinkaista lentämisen sijaan siksi, että olimme papukaijojen sijaan nyt kaneja. Isäni/Blue/vastaava kani oli pelissä semmoinen perässäroikkuja, jolla ei tarvinnut pelata, vaan se selväisi jos minäkin selviäisin. Tehtävänäni oli juosta valmiita polkuja pitkin. Olin siis kesykani, Nigelistä en ole varma oliko se kakadu vai isompi kani vaan. Peli ei ollut pelkästään juoksemista, nopeutta ja väistelyä: Nigeliä pystyi harhauttamaan mm. pelottamalla esiin puskista poluilla villikaneja, joista Nigel hämmentyi ja tuhlasi hyökkäysvoimiaan ja keskittymistään niihin antaen minulle enemmän aikaa juosta karkuun. Polut myös vähitellen haarautuivat, jolloin oli mahdollisuus eksyttää Nigel kääntymään väärään suuntaan, mikäli olisin tarpeeksi kaukana eikä hän ehtisi nähdä mihin minä menin. Jotenkin harhauttamiseen liittyivät myös kaninnahat, ilmeisesti niitä pystyi tonkimaan puskasta ja jättämään polulle levälleen, jolloin Nigel jäisi hetkeksi tutkimaan niitä.

Jossain välissä Nigel saavutti liiaksi, tai pelkäsin liikaa ja hyppäsin kielletylle alueelle. Koko pelin ideana oli pysyä poluilla, mutta minä hyppäsin tiheään pusikkoon. Villikanitkin pysyivät sieltä poissa: se oli ilkeän maanviljelijän aluetta. Villikanit myös olivat tavallaan pelin säännöistä perillä: maanviljelijän lisäksi Nigel tulisi suuttumaan PALJON, jos jäisin kiinni puskasta piilottelemasta. En kuitenkaan jaksanut juosta enää, vaan henki hiljaa pihisten piilottelin puskassa. Mikäli jäisin kiinni, puskasta tai polulta, saisin silti rangaistuksen karkaamisesta, mutta jos en jäisikään kiinni, oli sama olla puskassa paremmassa piilossa. Näin Nigelin hämmentyneenä polulla, hän oli kadottanut minut kokonaan. Ainakin tässä vaiheessa Nigel oli iso, tummanharmaa kani. En tiedä missä välissä hän oli muuttanut muotoaan, ei ollut ollut aikaa katsoa taaksepäin.

Kohta huomasin että Nigel ja minä hengitimme samaan tahtiin. Minä henki vienosti pihisten, Nigel pahaenteisesti tuhisten. Heräsin unesta tähän ääneen, sillä se olikin oman hengitykseni ääni, kun nenä oli niin tukossa. x)